Kelloseppäkoulusta valmistuneiden
päättötyöt 2012

Kelloseppäkoulu on perustettu vuonna 1944. Koulu toimi lahdessa aina vuoteen 1959 asti, jolloin Kellosepäntaidon Edistämissäätiö rakensi Tapiolaan koulu- ja suntolarakennukset.
1970-luvulle saakka koulu toimi sisäoppilaitoksena. Syksyllä 2007 Kelloseppäkoulu aloitti toimintansa täysin saneeratuissa tiloissa Leppävaarassa.

Koulusta on sen olemassaolon aikana valmistunut kaikkiaan yli 850 kelloseppää ja noin 100 mikromekaanikkoa. Koulutus kestää kolme vuotta. Lisäopintoja suorittamalla on mahdollista suorittaa molemmat tutkinnot. Kaksi kolmasosaa opetuksesta on käytännön työtä.

Kelloseppälinjan opiskelijoiden päättötyönä oli rannekellon koneistoon tehtävä spiraali ja siltojen viimeistely.
Kellon muotoilu oli vapaa. Mikromekaanikkolinjan opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat tasku- tai rannekellon koneistolle kuoret.