Waltham –kellotehdas



Walthamin kellotehdas on saanut nimensä samannimisestä kaupungista Massachusettsin osavaltiossa.
Waltham -kellotehtaan historia on myös amerikkalaisen kellovalmistuksen merkittävintä historiaa.
Walthamin tehtaan perustajat loivat ensimmäisenä kellojen massatuotantoon soveltuvan tehdasmaisen sarjatyön.
Samalla luotiin kellon eri osien vaihtokelpoisuus, jossa osat valmistettiin tietyn mittatarkkuuden vaatimusten mukaisesti.

Tehdyt osat sopivat koneistosta toiseen. Näin valmistetut kellot olivat huomattavasti halvempia ja kilpailukykyisimpiä
verrattuna vanhemmalla menetelmällä valmistettuihin kelloihin.

Walthamin kellotehtaan alku oli Roxburyn kaupunkiin vuonna 1850 perustettu kellotehdas.
Aluksi sen nimi oli muodossa ”American Horologe Company”, mutta yrityksen historiaan kuuluu monia nimenmuutoksia.

Tehtaan perustajina mainitaan kellosepät Edward Howard (s.1813), A.L. Dennison (1812-1895)
sekä Samuel Curtis rahoittajana ja sijoittajana sekä D.P. Davis tehtaan organisoijana.

Ensimmäiset kellot myyntiin valmistuivat 1852-1853.

Yritys meni kuitenkin pian konkurssiin ja se myytiin Royal E. Robbinsille.
Waltham Model 1857 oli ensimmäinen Amerikassa standardiosista valmistettu taskukello.
Walthamista tuli rautateiden ajannäyttäjien suurin toimittaja niin Pohjois-Amerikassa kuin 52 muussakin maassa.
1885 yrityksen nimi muuttui muotoon American Waltham Watch co, jolla se nykyään parhaiten tunnetaan.

Waltham meni uudelleen konkurssiin 1949, jolloin tehdas sulki ovensa.
Yrityksen toimintaa yritettiin käynnistää uudelleen, mutta lopulta 1957 yritys vetäytyi kokonaan kuluttajille suunnattujen kellojen valmistuksesta.

Konkurssin jälkeen yrityksestä tuli Waltham Precision Instruments Company.
Oikeudet kellomerkki Walthamiin myytiin uudelle Waltham Watch Companylle ja vanha yritys jatkoi toimintaansa keskittyen lentoliikenteen käyttämiin ajannäyttäjiin.

Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Waltham_Watch_Company



Neuvostosukeltajan kello - väärennös



Alkuperäisiä neuvostovalmisteisia Zlatoust 191-ChS kelloja tehtiin 1950- luvun loppupuolelta eteenpäin
Zlatoustin kaupungissa Tseljabinskin alueella. Kellot oli tehty neuvostoliiton laivastolle käytettäväksi sukelluspuvun päällä.

Kellot ovat luultavasti kooltaan suurimpia koskaan tuotannossa olleita rannekelloja. Alkuperäisten kellojen valmistus lopetettiin 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen vastaavia kelloja on tehnyt Sveitsiläinen Invicta,
jonka mallistossa on tätä nykyä kolmisenkymmentä ”russian diver” kelloa.

Näytteillä oleva kello on uustuotantoa. Se on oletettavasti valmistettu Venäjällä 2000-luvulla, eikä sitä ole tehty samassa tehtaassa kuin alkuperäiset kellot.

Kellon mukana laatikossa on uusi kuoren tiiviste, pieni ruuvimeisseli sekä väärennetty ”sertifikaatti vuodelta 1976”.
Laatikon kannessa lukee tehtaan nimi sekä tilaaja Neuvostoliiton puolustusministeriö. Tehtaan nimessä on tarkoituksellinen kirjoitusvirhe. Alkuperäisissä kelloissa ei ollut sekuntiosoitinta eikä lasin päällä olevaa ristikkoa.
Taulussa tai kuoressa ei ollut minkäänlaisia merkintöjä tai koristeluja.

Kuoret oli valmistettu teräksestä toisin kuin esillä olevassa kellossa joka on todennäköisesti kromattua messinkiä.
Zlatoust 191-ChS kellot olivat tunnettuja radioaktiivisuudestaan. Taulun loistemassassa käytettiin radiumia. 1960-luvulla radium korvattiin kelloissa huomattavasti vähemmän vaarallisella tritiumilla.

Lähteet:
http://www.thedivewatchconnection.com/
http://forums.watchuseek.com/
http://www.netgrafik.ch/russian-dive-watches.htm



Shpalernajan vankilan lukko


Shpalernajan tutkintavankila rakennettiin keisari Aleksanteri II:n aikana 1871-1875 arkkitehti Karl J. Majevskin johdolla Venäjän ensimmäiseksi tutkintavankilaksi. Majevski noudatti amerikkalaista mallia, jossa vankisellit sijoitettiin sisäpihaa kiertävien rautaisten käytäväkerrosten varrelle. Vankilassa oli 317 yhdelle vangille tarkoitettua selliä, 68 joukkoselliä, eristys- ja rangaistushuoneita ja vankilan sairaala, joka suunniteltiin 700:n vangin tarpeisiin. Vankilaa käytettiin lähinnä poliittisten vankien säilytykseen.

Shpalernajan vangit vapautuivat maanantaina 12.3.1917 Helmikuun vallankumouksen ensimmäisenä päivänä. Vallankumouksessa Venäjän tsaari Nikolai II luopui keisarinvallastaan veljensä hyväksi, joka luovutti vallan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle.

Vankila otettiin käyttöön uudestaan vuonna 1920, jonka jälkeen se kuului KGB:lle ja FSB:lle. Neuvostovallan aikana vankien kohtelu ja olot heikkenivät. Vielä 1980-luvulla KGB säilytti siellä poliittisia vankeja, joihin lukeutui muun muassa ihmisoikeusaktivisteja. Rakennus on purettu uudisrakentamisen tieltä.

Lukko on todennäköisesti valmistettu 1860-luvun loppupuolella Hobbs, Hart &co.:n toimesta. Hobbs viittaa amerikkalaissyntyiseen lukkoseppään Alfred Charles Hobbsiin (1812-1891). Hobbs siirtyi Lontooseen vuonna 1851 ja vuotta myöhemmin perusti oman yrityksen. Hobbsin yrityskumppani kuoli vuonna 1860, jolloin Hobbs palasi Amerikkaan. Yrityksen jatkajat käyttivät tämän jälkeen nimeä Hobbs, Hart & co. Yritys omasi muihin nähden varsin edistykselliset laitteet joilla lukkoja ja kassakaappeja valmistettiin. Hobbs omisti tähän liittyen useita patentteja.
1850- luvun alussa eräs Hobbsin lukkomalli mainittiin maailman parhaaksi.

Perimätiedon mukaan museolla olevan lukon on ottanut mukaansa Shpalernajan vankilassa muutaman päivän ollut jääkäri Yrjö Könni (1893-1978). Hänen isoisänsä Juho Juhonpoika Yli-Könni (1814-1861) oli Könnin suvun viimeinen kellontekijä.

Yrjö Könni liittyi ensimmäisen maailmansodan aikana syntyneeseen jääkäriliikkeeseen ja osallistui itärintaman taisteluihin suomalaisessa jääkäripataljoonassa. Könni joutui venäläisten santarmien pidättämäksi lokakuussa 1916 ylittäessään rajan Tornionjoen Matkakosken yläpuolella. Ensin hänet kuljetettiin Tampereen poliisivankilaan ja kuulusteluiden jälkeen joulukuussa Hämeenlinnan lääninvankilaan, mistä kolmen päivän kuluttua Katajanokalle ja edelleen maaliskuussa 1917 Pietariin Shpalernajan vankilaan.

Vankeudesta vapauduttuaan Yrjö Könni toimi muun muassa asekuljetustoimissa Suomen ja Ruotsin välillä sekä osallistui suojeluskuntatyöhön Hän oli mukana Tampereen ja Viipurin valtauksissa haavoittuen kahdesti. Hän otti osaa myös talvi-ja jatkosotaan Karjalan kannaksella ja oli päämajan keksintötoimiston perustaja ja päällikkö. Könni erosi täysin palvelleena puolustusvoimista everstiluutnanttina 1944.

Yrjö Könni kuoli Helsingissä 26.05.1978. Kelloseppä lehdessä 6-7/1978 olleessa muistokirjoituksessa on kellomuseoon liittyvä maininta, joka myös selittää miksi Yrjö Könni on lahjoittanut lukon juuri kellomuseolle. "Kuuluisaan Könnin kellosukuun kuuluvana ja tekniikkaan perehtyneenä Yrjö Könni oli innostunut könniläisten kellojen korjailuun Hänen kiinnostuksensa kelloihin näkyi myös siinä, että hän oli mukana Suomen Kelloseppäliiton museotoimikunnan työssä - liiton 70-vuotisjuhlien yhteydessä Kansallismuseossa oli näyttely ”Mitä kello on” ja mm. näissä jarjestelyissä Yrjö Könni oli aktiivisesti mukana."

Tarkkaan ei ole tiedossa onko museon lukko ollut Shpalernajan vankisellin tai jokin muu vankilan lukko. Ei myöskään tiedetä miksi Könni on ottanut matkaan juuri tämän lukon, mutta joka tapauksessa sen mukaan ottaminen on merkinnyt Yrjö Könnille vapautta.

Lähteet:
Veikko Ahoniemi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Spalernaja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Johannes_Könni



Aarikka Oy:n rannekellomallit


Aarikka Oy on vuonna 1954 perustettu suomalainen perheyritys, joka suunnittelee ja valmistaa design-tuotteita.

Aarikan muotoilua johtaa yrityksen perustajan, Kaija Aarikan tytär Pauliina Aarikka. Aarikan muotoilu tunnetaan skandinaavisen selkeistä linjoista, pyöreästä muodosta ja puun käytöstä ensisijaisena materiaalina. Värjäys-menetelmä on Aarikan oma.

Aarikka Oy lahjoitti vuonna 2007 Suomen Kellomuseolle neljä rannekelloa; Duetto, Elli, Krome ja Kuatro, jotka tulivat Aarikan mallistoon vuosina 2005 ja 2006. Värivaihtoehtoja oli useita. Kelloissa käytetään samaa koneistoa kuin Leijona kelloissa. Puuosat ovat värjättyä koivua ja kasattu Suomessa kotityönä. Sosiaalinen työllistäminen on ollut osa Aarikan toimintaa 70-luvulta alkaen.

Lähde: Aarikka Oy