taskukello

Eugenie Johansonin testamenttilahjoitus


Suomen kellomuseo sai keväällä 2007 kunnian vastaanottaa testamenttilahjoituksen. Lahjoitus sisälsi lattiakellon, pöytäkellon, seinäkellon, kolme taskukelloa, rintakorukellon, kaksi rannekelloa sekä frakkikellon perät.

Testamenttilahjoittaja Eugenie Johanson syntyi Pietarissa 23.6.1909 ja kuoli Helsingissä 25.12.2006. Hänen äidinkielensä oli venäjä, mutta puhui myös saksaa, ruotsia, ranskaa, englantia ja suomea. Eugenie Johanson tuli Suomeen äitinsä kanssa. Hän opiskeli täällä sihteeriksi ja työskentelikin sihteerinä ennen talvisotaa ja sen jälkeen. Hän oli myös hyvin musikaalinen ja opiskeli Sibelius Akatemiassa sekä opetti pianon soittoa nuorille.

Hänen saksalainen isänsä perusti Suomeen W. Hebert Oy –nimisen yrityksen vuonna 1928. Yritys oli valokuvausalan, kellojen ja optiikan maahantuoja ja tukkuliike. Isänsä kuoleman jälkeen 1940-luvun loppupuolella Eugenie Johanson siirtyi työskentelemään toimitusjohtajaksi isänsä perustamaan yritykseen. Hän oli siihen aikaan hyvin harvinaisessa asemassa: naisjohtajana. Hän oli erittäin pidetty työnantaja, mikä näkyi myös alaisten pitkinä työsuhteina yrityksessä.

Hebert toi Suomeen muun tavaran ohessa kelloja ja Eugenie Johansonilla ja hänen miehellään tiedetään olleen kiinnostusta erilaisiin kelloihin. He matkustelivat paljon Euroopassa ja ostivat myös itselleen kelloja. Osa kellomuseolle tulleista kelloista on Hebert Oy:n maahantuomia.

Eugenie Johanson jäi eläkkeelle v.1969 ja eli elämänsä viimeiset vuodet vanhainkodissa. Hän kuoli joulupäivänä 2006 lapsettomana ja testamentissa edunsaajina oli paljon muitakin yleishyödyllisiä tahoja. Suomen kellomuseolle testamenttilahjoitus on todella merkittävä lisä museon kokoelmaan.

Johansonin kokoelman esineet:

Englantilainen lattiakello 1800-luvun alkupuolelta

Barwise – Mitchell, Cockermouth. Tunti- ja minuuttinäytön lisäksi kellossa on kuukaudenpäivänäyttö sekä kuun vaiheiden näyttö. Kellokaappi edustaa tyypillistä englantilaista mahonkikaappia. Kellokaapissa olleen ostokuitin perusteella kello on ostettu Tanskasta 1964.

Ranskalainen pöytäkello

Kello edustaa kertaustyyliä 1800-luvun loppupuoliskolta. Taulun ympärillä oleva pallonauhakoristelu kertoo kellon olevan vuoden 1860 jälkeiseltä ajalta. Kello on polttokullattua pronssia. Kello lukeutuu ns. patsaskelloihin ja siinä on muskettisoturin hahmo ja sotilaallisia koristeita. Kellon koneisto on ns. Pariisin pendyle –koneisto, jossa on leima ”L.S. Japy” sekä vuosiluvut 1844 ja 1849. Nämä vuosiluvut kertovat Japyn näyttelyissä saamista kultamitaleista.

Cartel-seinäkello

Seinäkello on ranskalainen ja sen kotelo viittaa 1700-luvun lopun uusklassismiin, vaikka kello on 1800-luvun puolelta, todennäköisesti sen loppupuolelta. Ranskalaisessa koneistossa on ns. Paris movement. Koneistossa on valmistajan merkintä ”Japy Frères & Cie”.

Fréderic Japy (1749–1812) syntyi Ranskassa sepän poikana. Hän perusti kellotehtaan Beaucourtiin Ranskaan vuonna 1777 ja aloitti toimintansa valmistamalla Pendule de Paris – nimellä tunnettuja raakakoneistoja. Kellosepät ympäri Eurooppaa hankkivat näitä koneistoja viimeistelläkseen ne ja varustaakseen ne kuorilla ja omilla signeerauksillaan. Toiminta oli laajaa, sillä vuonna 1793 Japylla työskenteli 50 työntekijää, mutta jo kaksi vuotta myöhemmin heitä oli 400. Koneistoja valmistui tuolloin noin 40 000 vuodessa ja vuonna 1801 jo 100 000. Vuonna 1889 tuotanto oli jo noin puoli miljoonaa koneistoa. Perustajan pojat Fritz, Louis ja Pierre jatkoivat työtä 1800-luvun alkupuolella ja tehtaan nimeksi tuli Japy Frères. Tehtaan toiminta lopetettiin vuonna 1936.

seinakello

Kultakuorinen taskukello digitaalinäytöllä

Sveitsiläisessä taskukellossa on mekaanisesti toimiva digitaalinäyttö. Kellotaulun alareunassa on signeeraus ”International Watch Company”. Kellossa on nuppiveto ja ajan asetus tapahtuu ns. kynsinupilla. Tunnit ja minuutit näkyvät siirtyvistä kiekoista ja niiden alapuolella on sekuntitaulu analogisella näytöllä. Koneisto on todennäköisesti valmistettu 1880-luvulla.

Florence A. Jones oli bostonilainen insinööri, joka perusti 1868 IWC-kellotehtaan. Tehtaan ajatuksena oli tuottaa Amerikan markkinoille kelloja. Muutaman vuoden päästä tehtaan omistajaksi tuli Johannes Rauschenbach ja tällöin toiminta keskittyi tarkkuuskellojen valmistukseen ja markkina-alue laajeni myös Amerikan ulkopuolelle. Tehdas on edelleen toiminnassa ja sen omistaa LVMH-yhtiö, jolla on hallussaan muitakin kellotehtaita.

Kultakuorinen Moser-taskukello

Sveitsiläisen taskukellon kellotaulussa lukee ”Hry. Moser & Cie”. Osoittimet ovat malliltaan ns. breguet-osoittimet ja liipottimella on ns. breguet-spiraali. Kellossa on nuppiveto ja ajanasetus tapahtuu ns. kynsinupilla. Välikannen merkintä ”I” kertoo kellon laatuluokasta. Rukka-asteikon merkinnät ovat ranskaksi. Keskiakselilla on näyttävä kivilaakeri, jonka kivisarja on kiinnitetty kolmella ruuvilla.

Henry Moser (1805–1874) perusti kellotehtaan vuonna 1826 Le Locleen. Hänen isänsä oli kelloseppä Erhard Moser (1760–1820). Henry Moser perusti myös kelloliikkeen Pietariin 1832 ja hieman myöhemmin Moskovaan. Hän oli 1800-luvun jälkipuoliskolla tsaarin hovihankkija.

Savonet-taskukello

Savonet-taskukello eli umpikuorinen taskukello on sveitsiläinen ja siinä on signeeraus “Rocail”. Kellossa on vahvat kultakuoret. Kellossa on varttituntirepeteeri sekä kronografitoiminto. Koneistossa ei ole valmistajan merkintää. Kellon nimi “Rocail” viittaa sveitsiläiseen Pierce -kellotehtaaseen, jolla on useita tuotenimiä. Tehdas on perustettu vuonna 1883 nimellä ”Leon Levy & Frères”.

Naisten kultaiset rannekellot

Kellojen mustissa kellotauluissa on merkintä ”Universal Geneve”. Kellot ovat amerikkalaismallisia ns. Lady Evening –kelloja. Kuoren sisäpuolella on ns. aurinkohionta. Toisessa kuoren materiaali on valkokultaa. Molemmat ovat timanttirannekelloja.

Georges Perret ja L. Berthoud perustivat Universal Geneve –tehtaan vuonna 1894. Tehtaan johtajana toimi Perret ja hänen jälkeensä hänen poikansa Raoul Perret vuodesta 1934.

Naisten rintakorukello

Korussa on kello kuoren sisällä ja se on koristeltu jalokivin. Kellotaulussa on nimi ”Lotos”, joka viittaa vuonna 1920 perustettuun kellotehtaaseen. Korukellossa on 11 briljanttihiottua timanttia.

Miesten frakkikellon riipusperä

Perässä on mustaa silkkiä ja kultaa sekä pyöreä korukivi. 1900-luvun alkupuolella tuli muotiin uudenlainen kolmiosainen taskukellonperä eli ns. riippuperä. Perä roikkui kellotaskun – housun- tai liivintaskun – ulkopuolella siten, että kellon ulosvetäminen oli vaivatonta. Malli lienee alkujaan ulkomaalainen, mahdollisesti keskieurooppalainen 1920–30 –luvuilta. Suomessa riippuperät olivat yleisimpiä 1930–40 –luvuilla, hiipuen pois muodista 1950-luvulla taskukellojen vähennyttyä.

Kelloperä oli myös vastaantulijoiden nähtävillä, joten se koristeltiin erilaisin merkein tai kaiverruksin. Kelloperä olikin eräänlainen miesten koru. Koristelu ilmaisi usein isänmaallisuutta, maakuntasidosta tai aatteellista näkemystä. Suosittuja olivat esimerkiksi ns. Suomiperät ja maakuntaperät, joiden ala osassa oli emalityönä valmistettu Suomen Leijona tai Suomen lippu. Vastaavasti maakuntaperässä oli maakunnan vaakuna tai kaupunkivaakuna. Aatteellisia olivat esimerkiksi vapaamuurariperät.