Lapsuuden aika


Lapsuuden Aika on Suomen kellomuseon erikoisnäyttely, joka pohtii kuinka ajan mittaaminen ja kellot ovat vaikuttaneet ihmisten elämään lapsuudesta asti. Näyttelyssä esineet, tarinat ja kuvat kertovat kuinka kellot ja aika ovat saapuneet lasten elämään eri aikakausina. Näyttely käsittelee lasten aikakäsitystä sekä esittelee lapsille ja nuorisolle valmistettuja kelloja sekä kellon oppimiseen tarkoitettuja esineitä. Lapsille suunnatut ”oikeat” kellot ovat tulleet osaksi kellotehtaiden massatuotantoa ja yleistyneet huomattavasti myöhemmin kuin muut kellotyypit. Ylellisyysesineenä ja statussymbolinakin pidetty kello on saanut vakiintuneemman paikan lasten huoneissa ja ranteissa vasta 1950-luvun jälkeen. Näyttely käsittelee kellon ja kiireen roolia lasten elämässä sekä ajankulun ymmärtämistä ja välttämättömyyttä nyky-yhteiskunnassa. 1980–90-luvun lasten kellobuumi on asettunut aloilleen ja nuorisolla on uusi ajannäyttäjä taskussa, kännykän kello.

Ensimmäiset kellot suomalaisten – niin lasten kuin aikuistenkin – elämässä olivat tornikelloja, jotka rytmittivät elämää ympärillään. Tosin vielä ei aikaa seurattu kovinkaan orjallisesti, vaan elämänrytmiin vaikutti enemmän kodin askareet. Kodin ensimmäisiä kelloja olivat lattiakellot eli kaappikellot, mutta lasten elämä aikatauluttui selvemmin oikeastaan vasta koulun alkamisen myötä. Lapset seurasivat kodin ja koulun kelloja. Lasten omat kellot olivat leikkikelloja, joissa ei ollut koneistoja, mutta osoittimia saattoi kyllä monessa leikkikellossa itse siirtää. Kellonaikoja opeteltiinkin erilaisten opetusvälineiden avulla.

Ensimmäinen oma kello saatiin ennen vanhaan usein vasta rippilahjaksi tai ostettiin itse työllä ansaitusta palkasta. Kello oli kallis hankinta, joten isän, äidin ja perheen kellot saivat riittää lapsille. Ensimmäiset lapsille tehdyt rannekellot olivat pienikokoisia aikuisten kelloja. Tosin moni lapsi sai vieläkin käyttää vanhemmilta tai muulta sukulaiseltaan perimäänsä kelloa, johon kyllä voitiin laittaa lyhyempi ranneke. Hiljalleen kellot löysivät tiensä myös lastenhuoneiden seinille ja suosituimpia kuvia niissä olivat eläinhahmot ja lapset.

Ehkä tunnetuin lastenkello nykyään on Mikki Hiiri –kello. Mikki Hiiri olikin ensimmäinen satuhahmo, joka päätyi kelloon. Vuosi oli 1933. Suomessa elettiin kovia aikoja, eivätkä täällä Mikit yleistyneet lasten ranteissa vielä pitkään aikaan. Vasta 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla alkoi meillä satuhahmojen ranteidenvalloitus, joka nykyään on jo osin hiipunut kännykän kellon käyttämisen myötä. Myös yhteiskuntamme on muuttunut tässä samalla kiireisemmäksi ja lasten elämässäkin aikataulut rytmittävät nyt arkea aivan toisella lailla kuin ennen. Näyttelyssä on esillä mm. amerikkalaisen Ingersoll -kellotehtaan keräilijöiden aarteita: Mikki Hiiri -kelloja.

Millaisia muistoja kellot kantavat? Millaisen vaikutuksen kello ja ajantaju teki sinuun lapsuudessa? Suomen Kellomuseo kerää tarinoita ja muistoja ensimmäiseen kelloon liittyen. Muistojen keräys tapahtuu Lapsuuden Aika näyttelyn aikana 2.5.2008–3.4.2009.

Tarinoita voi tallentaa suoraan nettisivuille tehtyyn omaan osioon, sähköpostitse toimistolle tarinat@kellomuseo.fi, perinteisellä kirjeellä tai museossa kertomalla oppaillemme tai kirjoittamalla museossa oman tarinasi museon tiloissa Lapsuuden Aika näyttelyssä.

Tarinoita lähettäneiden kesken arvotaan joka kuukausi Leijona-rannekelloja kiitokseksi tarinoiden jakamisesta. Katso arvontatulokset!